keskiviikko 31. toukokuuta 2017

Patjarikot kuuluvat kevään odotetuimpiin kukkijoihin

Kuvattu 28.5.2017

Patjarikkorakkaus lähti siitä kun sain ystävältäni muutamat alut ja pääsin kukintaa ihastelemaan. Kukkien lisäksi tykkään erittäin paljon myös mätäsmäisestä lehdistöstä. Kokonaisuutena patjarikko on mielestäni herkkä kokonaisuus, joka kaiken muun hyvän lisäksi tuntuu tykkäävän kuivasta elinympäristöstä. 






Alla olevassa kuvassa näkyy kolme patjarikkomätästä, joista etualalla oleva kasvaa lähes kokonaan kivien päällä. Tutkailin tätä mätästä viime vuonna sen verran, että multaan tästä menee vain yksi juuri eli aika käsittämätön selviytyjä on tämä kasvi. Tätä on tullut viljeltyä neljään eri paikkaan puutarhassa ja luultavasti määrä lähivuosina vielä lisääntyy. 




Suurimmilta osin patjarikkoni ovat vielä nupulla eli paras kukinta-aika on vielä edessä. Patjarikkokuvia tiedossa siis myöhemminkin, koska en vain voi olla kuvaamatta näitä. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti