perjantai 29. elokuuta 2014

Kesäloman hankintoja pihan keskiosaan (valtaisa kuvatulva)

Tulossa on erittäin paljon kuvia, sillä vihdoin olen lähikuvaillut mökin pihan keskiosiin istuttamani kasvit; voin sitten myös poistella kasvien viereen jättämäni nimikyltit, joiden avulla varmistin, etten unohda mitä olen istuttanut. Puron ja yläaltaan vierelle istutetut kasvit ensimmäisenä. 


Valkoisen pupun puolimmaiselle reunalle puroa ja molemmille puolin pientä yläallasta istutin sammalleimua kolmessa eri kukintavärissä. Nyt on vain yksi kuva, koska tällä hetkellä kaikki tietysti näyttävät ihan samalta. Taimia istutin yhteensä 6 kappaletta, koska haluan sitä runsaasti, sillä kasvin varpumainen ulkonäkö sopii hyvin kanervan kanssa. Suurin osa taimista on ns. valkoisen pupun puolella ja vain yhden taimen istutin toiselle puolelle yläallasta. Sammalleimu saisi levitä metsästä hakemani kanervan ja sammaleen sekaan. 


Metsästä haettu kanerva on viihtynyt kohtuullisen hyvin. 

Sammalleimun lisäksi "valkoisen pupun puolelle" yläaltaan ympärille istutin kaksi lusikkamaksaruohon taimea. Lusikkamaksaruohossa ihastutti vaalea värisävy ja ruusumainen ulkonäkö. Toisen taimen sijainti on hyvin lähellä sammalleimua, joten saatan joutua siirtopuuhiin, mikäli sammalleimu viihtyy ja leviää hyvin.  



Yläaltaan toisella puolella sammalleimun lisäksi olen istuttanut ohotanmarunaa, johon ihastuin untuvaisen/pehmoisen ulkonäön ja vaalean värisävyn vuoksi. Ostin kolme taimea, joiden toivon pian täyttävän kauniilla mättäällä heille varatun alueen. Tätä on ollut pakko käydä muutaman kerran silittämässä, niin mukavan pehmoinen se on. Ohotanmarunan viereltä löytyy palleroporonjäkälää, jonka olen hakenut metsästä (omasta). 




Toiselle puolen puron vartta lähelle yläallasta istutin rivistön ruskoakeenaa eli yhteensä viisi taimea lähti puutarhamyymälästä mukaani. Kasvin nähtyäni ihastuin välittömästi pieniin kauniisiin lehtiin, ihaniin pallomaisiin kukintoihin ja kokonaisväriin. Tätä kasvia haluan ihan ehdottomasti muuallekin ja paljon. En todennäköisesti malta odottaa niin kauan, että saisin jaettua nyt istutetuista vaan käyn ensi vuonna ostamassa tätä lisää. 




Ruskoakeenan jälkeen puron vartta alas mentäessä löytyy yksi nimetön maksaruoho. Jos joku tämän lukaisee ja tietää maksaruoholle nimen, otan kiitollisena vastaan. Ehkä jossakin vaiheessa yritän hyödyntää googlea. Tämä näytti niin viehättävältä, että oli pakko ostaa yksi. Jos viihtyy ja leviää hyvin, siirtelen sitä ajan myötä myös muualle kasvamaan. 



Sitten lähdetäänkin nousemaan takaisin ylös kivilaattojen toiselta puolelta, josta löytyy monta eri lajia kukonharjojen viereltä (ihan ylhäällä näkyvistä kääpiökatajista ei ole lähikuvaa). 


Ensimmäisenä kaksi eriväristä keijunkukkaa. Näissä kukkavarret taitavat kasvaa erittäin pitkäksi ja täytyy katsoa miltä kukkiessa näyttää. Jos kukkavarret ovat kovinkin pitkät niin saattaapi näyttää kukkiessa hieman epätasapainoiselta mutta ensi kesä sen paljastaa; ainahan voin ryhtyä siirto-operaatioon. Ihastuin keijunkukassa lehtien muotoihin ja kuviointeihin. 



Keijunkukkien jälkeen istutin yhden taimen tuoksumataraa, jota oli puutarhamyymälässä enää yksi yksinäinen taimi jäljellä. Täytyihän se pelastaa sieltä mukaan, koska lehdet olivat niin sievät. Jälkikäteen katsoessa tämä ilmeisesti viihtyisi hieman varjoisammassa paikassa mutta katsotaan miten pärjää tuossa. Tätä haluan myös ajan myötä lisää johonkin ja paljon. 



Tuoksumataran jälkeen löytyy jälleen yksi nimetön maksaruoho, johon myös otan kiitollisena nimen, mikäli joku sen osaa sanoa. Googlettelua en ole vielä jaksanut harrastaa. Tämäkin oikein huusi siellä kaupassa minulle, että osta minut mukaasi. :) Maksaruoho on istutettuna nyt kahden runsaasti leviävän kasvin keskelle (jos viihtyvät), joten tämän sijainti saattaa lähivuosina muuttua. Toistaiseksi saa ihastuttaa minua nykyisellä sijainnillaan. 


Vasemmanpuoleinen kuva on otettu lähes heti istuttamisen jälkeen ja oikeanpuoleinen tänään eli ihan heti kasvi ei ainakaan kuollut. :)


Nimettömän maksaruohon jälkeen löytyy myös yksinäisyydestä pelastettu taimi eli harmaa-ajuruoho. Tämä oli vähän siinä ja siinä, että ostanko mutta äärettömän pikkuruiset sievät lehdet houkuttelivat minut ostamaan tämänkin ja istuttamaan tähän. Tämä saattaa näyttää erittäin hyvältä levittyään runsaasti ympäristöönsä. 




Pari kasvia lisäsin myös sinikatajien ja laakakatajien vierelle, koska havut kasvavat niin hitaasti. Vasemmasta reunasta löytyy jalokuunliljaa ja ylhäälle istutin kolme verikurjenpolven taimea. 




Ns. puroalueen ympäristöstä viimeisimpänä vaan ei vähäisimpänä esittäytyy pensashankintani, joka sijaitsee ala-altaan ja toisen kilpikonnan ulkotarhan välissä: kääpiöpurppurahappomarja. Halusin ko. kohtaan jotakin, joka kasvaa hallitusti hieman korkeammaksi ja tämä pensas sietää myös leikkaamista ja väri on aivan ihana. Kohta on aurinkoinen, joten pensaan pitäisi olla sävyltään kauttaaltaan punerva. Tällä hetkellä molemmat ovat vihertäviä, koska puutarhamyymälässä eivät olleet tarpeeksi aurinkoisessa kohdassa. 




Ja jotta juttu ei lopu kesken, olen saanut (toistaiseksi) valmiiksi myös harmaan ison kiven juurelle hahmottelemani istutusalueen. Kuvat ennen ja jälkeen:


Tähän taimet ostin heräteostoksena, sillä puutarhamyymälässä oli tarjouksessa 8 taimea 9cm purkissa 10 euroa ja en voinut vastustaa. Olin ajatuksissani siirtänyt tämän jo ensi vuodelle mutta tulipa siihenkin nyt saatua jo tänä vuonna kivempi ulkonäkö. 


Ihan ylös istutin kääpiövuorimännyn, joka ei, yllätys yllätys, ollut tarjouksessa. Mutta koska olin suunnitellut tähän jotakin havua kasvamaan, täytyihän sekin ostaa samalla kun nuo tarjoustaimetkin. Kääpiövuorimänty ei kasva niin korkeaksi mitä olin tähän alun perin ajatellut mutta jostain syystä kaupassa päädyin kuitenkin ostamaan tämän ja se on nyt toistaiseksi siinä. Kääpiövuorimännyn alapuolella oikeassa reunassa on lisää ohotanmarunaa, jota istutin alunperin myös puron yläaltaan vierelle. 


Vasemmalle puolelle kääpiövuorimännyn alapuolelle istutin pari sitruuna-ajuruohon taimea. Tämä kasvi ei erityisesti oikein huutanut läsnäolollaan mutta viehätti sen verran, että tarjoushintaisena lähti mukaani. Kun mietin sen tuohon runsaasti levinneenä, olen tyytyväinen hankintaani. Mistä sitä tietää, vaikka siitä tulisi ajan myötä yksi lempikasveistani; ja ihanastihan se tuoksahtaa sitruunalle.


No mutta onhan tämä erittäin kaunis kun kunnolla lähtee kasvamaan. 

Ja mitäs sitten vielä... No lisää maksaruohoja tietenkin. :D En tiedä tuleeko tämä olemaan näiden lopullinen sijainti mutta tässä ne nyt ovat toistaiseksi. Alennus ja maksaruohoja tarjolla; enhän voinut olla ostamatta. Jokin näissä maksaruohoissa vaan niin älyttömästi itseäni viehättää. Nämä ovat hieman samankaltaisia keskenään, joten ehkä eivät pääse niin oikeuksiinsa vierekkäin kasvaessaan. Voi olla, että ensi kesänä jo jompi kumpi (tai molemmat) siirtyvät uusiin paikkoihin. 

Valkomaksaruoho, ihana pampulakasvi:



Ja oregoninmaksaruoho, myös ihana pampulakasvi:



Istutusaluetta ympäröivään kivetykseen istuttelin muutamiin kohtiin aikaisemmin hankkimistani mehitähdistä otettuja alkuja. Laitoin jokaista neljää myös tähän mutta otin kuvan nyt vain yhdestä kohtaa. 


Toivottavasti ensi kesänä pääsen kuvaamaan tältä alueelta talvesta selvinneitä, kauniisti levinneitä ja kukkivia kasveja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti